Sinkuilla ja lapsettomilla pariskunnilla ovat asiat hyvin. He voivat keskittyä kokonaisvaltaisesti oman elämänsä pyörittämiseen. Ei tarvitse väkisin keksiä mitään puuhasteltavaa iltaisin lasten kanssa tai tehdä loma-aikoina pakollisia puuhamaareissuja. Ei tarvitse leipaista likilaskuisia pullia pilttien pyöriteltäväksi, ei syötellä sorsia lähilammella jälkikasvun kanssa, ei osallistua kersojen elämään pakkokatsomalla heidän kanssaan infantiileja lastenohjelmia eikä teeskennellä olevansa kiinnostunut heidän onnettomista pikku askarteluistaan.

Voi vain miettiä, miten kuluttaa oman aikansa järkevimmällä, hyödyllisimmällä, kiinnostavimmalla tahi nautittavaimmalla tavalla. Sehän on taivas ja juurikin elämän tarkoitus.

Tarkoitus ei ole jatkaa ihmissukua -jokuhan sen kuitenkin tekee- vaan nauttia elämästä. Ottaa siitä kaikki mahdollinen irti, koska muuten kaikella elämällä ei olisi mitään arvoa. Olisi järjetöntä luoda utopia, jota kukaan ei hyödynnä.

Olisi mahtavaa olla sinkku! Jäisi vielä se väkinäinen kiinnostuksenteeskentely puolisoa kohtaan pois. "Miten Sinun päiväsi on mennyt?" Ketä kiinnostaa oikeasti? Käsi sydämellä: siis ketä kiinnostaa? Onhan jokaisella todellisuudessa omissakin murheissa ja mietteissä tekemistä. Lukisiko? Dokaisiko?  Menisikö matsiin? Salille? Griinille? Katsoisiko leffaa? Onko FB-päivityksiä? Viserränkö?

Kyllä se on aika keinotekoinen ja päälleliimattu rakenne se, että yhteiskunta perustuisi perheyhteisöihin. Vaivalloisiin, vaikeasti hallittaviin ja lopulta kuitenkin hajoaviin.

Onneksi on alettu jo perustaa lapsiperhevapaita ravintoloita ja muita tiloja, joissa voi olla rauhassa vailla kaikkea päällekäypää häiriköintiä.

Ehkä perheyhteiskunnan alasajo olisi hoidettavissa verotuksen keinoin? Täytyy poliittisella taholla olla jokin rakenteellinen keino ohjata kehitystä järkevään suuntaan. Painokkaalla parisuhdeverolla asioita voisi styyrätä oikeaan suuntaan.

Kyse on mitä suurimmassa määrin itsemääräämisoikeudesta ja sitä kautta - ihmisarvosta!